Pallontallaajat.net
Valikko

Hetkiä Irakin Kurdistanista (osa 1)

Lensimme Erbiliin Tukholman kautta kreikkalaisella Hermes Airlinesilla – yhtiöllä jolla on tietääkseni omistuksessaan ainoastaan kolme tilauskäytössä olevaa lentokonetta. Lentoreitti kulki Tukholma-Erbil -väliä maanantaisin. Myös Turkish Airlines lentää Erbiliin Istanbulin kautta – mikäli joku haluaa Erbiliin lähteä. Itse en uskaltaisi juuri nyt. Kaupunki on yhä ja sydämestäni toivon että se myös pysyy kurdien hallussa, mutta kuten olemme uutisista voineet seurata, tilanne ei ole Etelä-Irakin puoleisilla kurdialueilla yhtä rauhallinen kuin puolitoista vuotta sitten.

Millaista siellä Irakissa sitten on? Tätä ihmettelimme itsekin, saatuamme viime tipassa kuntoon matkajärjestelyt ja -vakuutukset, joista kirjoitin viimeksi. Kurdistanin matka taitaa olla elämäni ainut matka, jolle olen lähtenyt tietämättä yhtään mitä odottaa. Ensimmäisen uudenlaisen kulttuurikokemuksen saimme jo lentokoneessa.

Huomaamme erottuvamme paitsi ihon- ja hiustenvärimme, myös tuoksumme perusteella koneen muista matkustajista. Kurdikulttuurissa viimeistelty ja huoliteltu ulkonäkö on tärkeää, ja hajusteiden runsaampi käyttö on osa huoliteltua olemusta. Me näytämme vähintäänkin kulahtaneilta muihin lennolla olijoihin verrattuna, mutta minä jouduin nappaamaan diapamin hajustepilven aiheuttaman ahdistuskohtauksen välttämiseksi ja päästäkseni lennon ajaksi unten maille. Astmaatikolle tai hajusteallergiselle tämä ei olisi miellyttävä kokemus!

Erbilin lentokentän passintarkastuksessa olemme nähtävyys. Samamalla lennolla saapuu lisäksemme kolme suomalaista, muut matkustajat näyttävät paikallisilta. Passintarkastajamiehet kiertelevät toistensa tarkastuskoppeja ja ihmettelevät yhdessä passejamme. Erityisesti Hannan passi herättää hilpeyttä, sillä Kurdistanisssa Hanna on miehen nimi. Passiin laitettavassa Irakin leimassa lukee Republic of Iraq -Kurdistan Region. Onneksi. Näillä passeilla voi vielä matkustaa ongelmitta Jenkkeihin.

Lentokenttä ja sen ympärystä on autio. Näkyy alavaa maata ja aamusumua. Ja harmaata. Kirkkaammat värit ovat kadonneet johonkin, mutta sen tulemme huomaamaan vasta astuessamme paluumatkalla Frankfurtin lentokentällä ulos koneesta. Pöly ja hiekka himmentävät rakennusten värejä ja tekevät hengittämisestä vähän tukalaa. Aavistuksen tunkkaiseen ilmaan kuitenkin tottuu nopeasti. Meille kerrotaan, että puut on kaadettu Saddamin aikana talojen lämmikkeeksi. Puiden puuttuessa ilma on täynnä vapaana lentelevää ohutta hiekkapölyä.

Ajamme harmaasävyisen kaupungin läpi hotellille. Hotellin edessä on vartija ja metallinpaljastinportti. Ensimmäiset meistä kävelevät portin läpi. Portti piippaa. Vartija hymyilee meille ja ohjaa loput seurueestamme kävelemään paljastimen ohi. Järjestelyt eivät herätä erityistä turvallisuudentunnetta, mutta emme osaa yhtään ajatella, olisivatko turvajärjestelyt edes tarpeen. Meillä on tiedossa vain Suomen ulkoasianministeriön matkustuskielto, ja paikallisten isäntiemme vakuuttelut kaupungin turvallisuudesta. Ainoat matkan aikana nousevat epävarmuuden hetket ovat ensimmäisen illallisen aikainen sähkökatkos, ja toisena yönä kaupungin yllä kaikuva kuulutus. Epäluulot nousevat herkästi, kun kieltä ei ymmärrä lainkaan.

Meille on varattu sviitit. Kolme sviittiä viidelle ihmiselle. Monessako paikassa harrastelijatanssija saa tällaista kohtelua? Ymmärrämme olevamme aika ainutlaatuisella matkalla monessakin mielessä. Huone on isompi kuin asuntomme Helsingissä, mutta neljän tähden hotelli ei tietenkään tarkoita samaa kuntotasoa kuin neljän tähden hotelli Suomessa. Ei sillä, että asialla olisi mitään väliä. Koemme olevamme erittäin lämpimästi tervetulleita. Ensimmäisen päivän aikana kuulemme paljon Kurdistanin tilanteesta. Itsenäistymispyrkimykset ovat vahvat, mutta itsehallintoalueen täytyy ensin olla taloudellisesti riippumaton Etelä-Irakista. Lisäksi Kurdistanin täytyy päästä virallisesti tunnustetuksi valtioksi. Sekä poliittiset että kulttuuriset siteet länsimaihin ovat sen vuoksi tärkeitä – meidän vierailumme luonnollisesti edustaa jälkimmäisenlaista verkostoitumista.

Näkymä kaupunkiin hotellimme ikkunasta

Näkymä kaupunkiin hotellimme ikkunasta

Lounasaikaan meille selviää, ettei sisällä hengittäminen tule olemaan sen helpompaa. Kadulla tupakointi on epäkohteliasta ja paheksuttavaa, joten istumme hotellin ravintolassa ohuessa savupilvessä. Paikalliset sytyttävät savukkeensa aina, kun istumme lounaalle tai illalliselle. Pyrimme varovaisesti ehdottamaan aina pöytää ilmastointiaukon vierestä. Syömme kaikki ateriat hotellin noutopöydästä, ja menu pysyy aikalailla samana. Syön lounailla lähinnä salaatteja, hummusta ja riisiä, mutta niillä pärjää oikein hyvin. Ensimmäisenä päivänä tarjoilla on järjettömän hyvää sitruunalla maustettua kikhernekeittoa, myöhempinä päivinä keittoon on harmillisesti laitettu kanaa. Iltaisin noutopöytä on runsaampi ja meille tuodaan matkan suurinta herkkua: kuumia vastapaahdettuja pistaasipähkinöitä.

Ensimmäisen matkapäivän iltana meidät viedään näyttäytymään puistoon, jossa festivaalit järjestetään. Esiintymislava on rakennettu vesialtaan yläpuolelle, altaassa on suihkulähteitä ja lavalla pyrotekniikkaa, esitykset kuvataan suorana lähetyksenä kurdistanilaiselle televisiokanavalle. Puitteet ovat moninkertaisesti hulppeammat, mihin harrastelijatanssiryhmämme on tottunut. Taidetaan olla elämämme tanssimatkalla.

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

2 Kommentit

  • Vastaa LENINGRADKA 7.11.2014 21:55

    Kiitos tästä, kiva lukea raporttia tällaisesta vähän ”erilaisesta” kohteesta.

    • Vastaa Arja 7.11.2014 22:47

      Kiitos sinulle kommentista, ne aina ilahduttavat 🙂 Tämä oli sen verran erilainen matkakohde, että ajattelin sen ansaitsevan kirjoituksen jos muutamankin.

    Jätä vastaus