Pallontallaajat.net
Valikko

Matkakuumeen genetiikkaa

Matkakuume, kaukokaipuu, wanderlust. Paitsi loistavien suomalaisten matkablogien nimiä, nämä ovat säännöllisesti elämässäni läsnä olevia tunnetiloja. Näiden fiilisten vuoksi työelämään siirtyminen muutama vuosi sitten ei tarkoittanut minulle asuntolainaa, autoa tai sijoituksia. Sen sijaan säännölliset tulot ovat merkinneet aavistuksen pulleampaa reissukassaa ja mahdollisuutta käydä paikoissa, joista olen ennen voinut vain haaveilla. Tämä taitaa edelleen olla harvinaisempi, joskaan ei aivan tavaton valinta.

Saapuminen uuteen paikkaan on usein yksi reissun parhaita ja odotetuimpia hetkiä. Tässä laskeudumme Manilaan.

Saapuminen uuteen paikkaan on usein yksi reissun parhaita ja odotetuimpia hetkiä. Tässä laskeudumme Manilaan.

Toisiin matkabloggaajiin tutustuminen on ollut erityisen mahtavaa siksi, etten ole tapaamisissa ainoa joka haluaa puhua ja kuunnella loputtomiin reissaamisesta. Ei sillä etteivät muut ystäväni ja kaverini jaksaisi, kiitos teille siitä! “Tää on taas tää Arjan matkailme!”– hyväntahtoisen kommentin olen kuullut kerran jos toisenkin, kun talvessa nuutunut ilmeeni kirkastuu kertoessani reissusuunnitelmista tai -muistoista. Kun itse en kuitenkaan koskaan kyllästy puhumaan matkustamisesta, tulevista ja menneistä reissuista sekä matkahaaveista, on hienoa tavata ihmisiä, joiden kanssa tätä keskustelua voi käydä oikein pitkän kaavan mukaan.

Reissunainen onnellisimmillaan: useampi viikko seikkailuja takana, palmun alla ja vähän jo ruskettuneenakin.

Reissunainen onnellisimmillaan: useampi viikko seikkailuja takana, palmun alla ja vähän jo ruskettuneenakin.

Avomieheni linkkasi minulle tänään populistisen artikkelin, jossa pohdittiin reissukaipuulle altistavaa genetiikkaa. Artikkeli johdatti minut psykologia-aiheiseen blogiin jossa on kirjoitus geenistä DRD4, ja erityisesti sen muunnoksesta 7r. Kyseinen geenimuunnos on yhdistetty tutkimuksissa sellaisiin piirteisiin ja oireyhtymiin kuin levottomuus, uteliaisuus ja ADHD. Näiden piirteiden taas esitetään johtavan haluun tutkia uusia maailmankolkkia. Geenimuunnoksen kantajilla on tyypillisesti runsaasti matkustushistoriaa. Eikä tässä vielä kaikki – muunnoksen on muutamissa tutkimuksissa havaittu olevan yleisin niissä yhteisöissä, joiden esi-isät liikkuivat nykyihmisen oletetusta alkusijasta Afrikasta aikaisimmin, nopeimmin ja pisimmälle. Tätä mahdollisesti nykyihmisen historian alkuun ulottuvaa 7r-geenityyppiä kantaa noin 20 % ihmiskunnasta.

En ole oikea ihminen arvioimaan psykologian tai genetiikan alan artikkeleiden ja tutkimusten laatua, mutta ainakin meidän talouden kahden hengen otannalla on selvää, että joitain perustavanlaatuisia eroja ihmisissä täytyy tässä suhteessa olla. En tiedä onko ero geeneissä, ympäristön muokkaamassa aivokemiassa vai rahankäytön vastuullisuudessa/vastuuttomuudessa, mutta meillä tämä aihe on tapetilla säännöllisesti ja siksi tuo linkkikin päätyi minulle luettavaksi. Itse nimittäin käytän sumeilematta kaikki ylijäävät rahat ja lomapäivät maailman tutkimiseen tämänkin kevään ja kesän aikana. Näiden matkojen välillä mietin menneitä ja tulevia reissuja niin täällä blogissa kuin sen ulkopuolellakin. Puolisoni sen sijaan kieltäytyy moisesta huiskentelevaisuudesta ja säästää jo yhteiseen ensi talven matkaan. Minulle ensi talvena on ensi talven reissut, mutta sitä ennen tehdään kevät-, kesä- ja syksyreissut. Suhteemme toimii näillä eväillä tällä hetkellä, koska miehelle on ok että reissaan kaveriseurassa tai yksinkin.

Vietnamin matka oli ensimmäinen pidempi Aasian reissuni. Tein sen heti valmistuttuani yliopistosta ja osittain seurassa, osittain yksin.

Vietnamin matka oli ensimmäinen pidempi Aasian reissuni. Tästä matkasta lähti ajatus siitä, että reissuun on päästävä, vaikka yksinkin. Vietnamiin löysin lopulta seuraa Pallontallaajien foorumilta ja kaverien kautta.

Jollei minulla ole DRD4-geenin 7r-tyyppiä, olen aivan varma, että jokin muu synnynnäisessä tai elinympäristön muokkaamassa perimässäni ajaa minua maailmalle. Muistan elävästi lapsena palelleeni kotijärveni rannalla kesäkuussa huulet sinisenä ja pohtineeni siellä etelässä, johon serkkuni talvisin matkustivat, olevan varmasti lämmintä uimavettä. Muistan myös katselleeni taivasta, ja avaruuskirjojen tutkimisen välissä miettineeni, miten pääsisin avaruuslentäjäksi ja kuuhun. Enkä varmasti ole ainoa lapsi, joka on alkanut kaivaa hiekkalaatikkoon kuoppaa vanhempien väitettyä, että toisella puolella on eksoottinen Kiina (olihan minulla jo karttapallo, mutten tajunnut ettei se vastapäätä oleva paikka toki Kiina ole). Pettymys oli suuri, kun äiti pyysi välipalalle ja kuoppa jäi kesken. Kaikilla lapsilla on odotuksia ja kuvitelmia, mutta tietysti olen myöhemmin romantisoinut nuo ajatukset ensimmäisiksi matkakuumeikseni.

Mikä minulla nostaa reissukuumeen ja vetää maailmalle? Kaipuu pois arjen ympyröistä (pidän työstäni ja ajattelen sen olevan myös yhteiskunnallisesti tärkeää, mutten voisi tällä hetkellä kuvitella minkään työn olevan elämässäni se juttu); uteliaisuus; talvisin kaipuu lämpöön ja valoon; uudet mielenkiintoiset kulttuurit, ruoka ja musiikki. Sitten on se jokin mitä en osaa pukea sanoiksi. Kaiketi reissunaisen ja maailman välillä on jokin magneettinen vetovoima. Genetiikkaa tai aivokemiaa kai sekin. Tiedän erittäin hyvin olevani tässä maailmassa etuoikeutettu voidessani sanoa näin. Se raastava tunne, kun matkakuume nousee eikä yhtään lentoa ole varattuna, on ulkopuolelta katsottuna ensimmäisen maailman ongelma turhimmasta päästä.

Reissukuumetta oli jo keväällä 2008 ollessani vaihdossa Irlannissa. Tässä reissataan Donegalin biitseillä kevätauringon lämmittäessä Dublin talven kylmettämiä luita.

Reissukuumetta oli ilmassa myös keväällä 2008 ollessani vaihdossa Irlannissa. Tässä hengaillaan Donegalin biitseillä kevätauringon lämmittäessä kalsean talven jälkeen. Kuvan otti matkakaverini Roxanne.

Haluaisin kuulla teidän, lukijoiden ajatuksia kaukokaipuusta. Koetteko sitä, miksi ja milloin? Uskotteko matkakuumeen olevan synnynnäistä, onko kyse elintason mahdollistamasta erityismukavuudesta ja tylsyydentappamisesta kun elämän perusedellytyksistä ei tarvitse taistella, vai jostain ihan muusta?

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

19 Kommentit

  • Vastaa Tiina, Kinttupolulla 14.3.2015 11:20

    Hauska kirjoitus!

    Jotkut tuntuu olevan uteliaampia ja kiinnostuneempia uusista jutuista, kun toiset taas tykkää turvallisista rutiineista. Itseäni lähinnä kauhistuttaa ajatus jämähtämisestä ja liikkeellä olo tekee keholle sekä mielelle hyvää. Kun kyseenalaistaa normeja ja on kiinnostunut kehittämään itseään, sitä tahtoo väkisinkin nähdä enemmän. Miksi asettua yhteen paikkaan, kun maailma odottaa tutkijaansa!?

    • Vastaa Arja 14.3.2015 23:15

      Kiitos Tiina! Se on totta, että toisille rutiinit ovat tärkeitä ja toiset saavat energiaa uusista maisemista. Itsekin innostun ja usein rentoudunkin sitä enemmän, mitä itselleni tuntemattomampaan kulttuuriin saan hypätä. Ehkä mainitsemassani geenissä ja evoluutiossa on tälle yksi selitys, mutta aiheesta olisi hirvittävän kiinnostavaa tietää lisää!

  • Vastaa Jenna |Journey Diary 14.3.2015 13:46

    Tosi mielenkiintoinen juttu! Enpä oo tätä asiaa tuosta näkökulmasta ennen ajatellutkaan, mutta hyvin samanlaisen ajatusmaailman ja kaipuun matkoille tunnistan kyllä itsessänikin. Kavereille ja muille tutuille ei enää edes jaksa selittää minne on menossa seuraavaksi, kun tulee vastaukseksi tyyliin “häh taasko, miks?” 😀 Siksi tää matkabloggailu onkin loistava juttu, ei tarvi miettiä et kyllästyttääkö ihmisiä matkajutuillaan (:

    • Vastaa Arja 14.3.2015 23:18

      Kiitos Jenna! Jostainhan se kaipuu tulee, ehkä perimässä on jokin selitys sillekin, mutta ei tämä matkablogien seurailu tietenkään ainakaan itselläni toki yhtään auta asiaa 😉 Mitäpä sitä toisaalta auttamaankaan, kun on löytänyt jotakin mistä pitää. Onneksi on blogimiitit, jossa voi puhua ja kuulla reissuista ihan mielin määrin 🙂

  • Vastaa Elina | Vaihda vapaalle 14.3.2015 14:38

    Ihana postaus! Aivan mahtavaa, että olit yhdistänyt tähän vähän psykologiaa. Ihan uusia juttuja mulle nuo. Joku juttuhan siinä on oltava, että toisia ei kiinnosta matkustaminen pätkääkään ja toiset ovat aivan hulluna matkailuun. Moni toki on sitten jotain siltä väliltä. En tiedä mikä geenivirhe meikäläisellä on, kun oma matkakuumeilu syttyi vasta reippaasti aikuisiällä. Kyllä minä nuorempanakin tykkäsin matkustaa, mutta tälläinen matkustushulluus on iskenyt vasta reilusti yli parikymppisenä 🙂 Mun miehellä tuo geeni sen sijaan aivan varmasti on. Sen verran överiksi hän on homman vetänyt.

    • Vastaa Arja 14.3.2015 23:22

      Kiitos Elina! Uusia juttuja nämä ovat minullekin, mutta ehkä ihan järkeenkäypiä osaselityksiä sille, miksi toiset pysyvät mieluiten kodin lähellä ja toiset haluavat mahdollisimman kauas. Minun varsinainen matkakuume on syttynyt parikymppisenä, mutta lapsuudenperheessäni ei matkustettu joten se ei näyttäytynyt erityisesti mahdollisuutena aiemmin. Sitten kun jossain vaiheessa tajusi mikä kaikki voi olla mahdollista, on kuume noussut vaan 🙂 Toivottavasti tästäkin aiheesta opitaan jossain vaiheessa lisää, vaikkei se ehkä tiedemaailman polttavin saati tärkein kysymys olekaan.

  • Vastaa Jenniii 15.3.2015 13:03

    Muistan haaveilleeni reppureissaamisesta varmaan viimeiset kymmenen vuotta. Perheeni ei ikinä reissannut Tallinnan ja Tukholman risteilyjä lukuunottamatta ja itseäni esti opiskelu ja epäsäännölliset tulot. Tässä muutama päivä sitten palasin ihan ensimmäiseltä matkaltani Balilta, jossa vietin yksin nelisen viikkoa. Täytyy sanoa, että mahtavaa oli ja heti kentällä iski haikeus. Millon pääsen seuraavan kerran ja minne? Tippa tuli linssiin kun rinkkaa purin ja eräs Lonely Planet-oppaista lähti tilaukseen samantien. Erityisesti haaveilen siitä, että voisin joskus olla koko kylmän ja pimeän talven poissa Suomesta. Lähipiiristäni ei kauheasti löydy samanhekisiä ihmisiä ja minullekin tuli reissun jälkeen tunne, että kuinka vastata lyhyesti kysymykseen “no, millasta oli?”. Miten tiivistää viimeiset neljä viikkoa vastaukseen, jonka ei-niin-matkailusta-innostuneet tutut jaksaisivat kuunnella?

    • Vastaa Arja 15.3.2015 20:34

      Hieno juttu, että sait haaveesi viimein toteutettua ja että reissu oli ilmeisesti haaveidesi veroinen! Meitä on varmasti enemmänkin, jotka haaveilemme reissuista pidempään ja elämäntilanteen sen salliessa matkustusinto pääsee viimein valloilleen. Talven mittaisesta reissusta unelmoin minäkin, mutta uskon kyllä että jos tarpeeksi odottaa ja järjestelee niin sellaisen pääsee vielä joskus toteuttamaankin 🙂 Hienon ja pitkän reissun tiivistäminen lyhyeen juttuun on kieltämättä vaikeaa, olen siinä kanssasi aivan samaa mieltä. Parin viikon reissusta syntyy minullakin helposti vähintään kymmenkunta blogijuttua kun kaikesta haluaisi kertoa enemmän, niin koko reissusta selittäminen lyhyesti on aika hankalaa. Yleensä ratkaisen tämän niin, että kerron muutamasta päälimmäisenä mielessä olevasta hienosta jutusta, ja kuten postauksessa mainitsinkin, ilmeeni kertoo yleensä loput. Kiitos sinulle kommentista, ja toivottavasti pääset toteuttamaan lisää hienoja reppureissuja! 🙂

  • Vastaa Marikaw 15.3.2015 16:03

    Tosi mielenkiintonen juttu! Mulla on kaverit alkanu vähän kyllästymään siihen kun aina selitän että haluun lähtee matkalle ja suunnittelen jotain uutta… Onneks on tosiaan blogimiitit. <3 Kaukokaipuu on jatkuvaa ja mua melkeen ahdistaa jos ei ole mitään matkaa tiedossa. First world problems tosiaan, mutta en vaan voi sille mitään eikä sitä osaa kunnolla selittää niinkun sanot. Täälläkin siis kannetaan varmaan jonkunlaista geenimuunnosta. 😀

    • Vastaa Arja 15.3.2015 20:41

      Kiitos Marika! Tuo ahdistus on tosiaankin tuttua, ja kun eihän siinä ahdistumisessa tosiaan mitään järkeä ole, niin varmaan se on sitten sisäänrakennettu juttu meissä reissuintoisissa – varmaankin ihan geeneissä saakka 🙂 Sitä on hankala ymmärtää miten kaikki ei halua puhua matkustamisesta loputtomiin, mutta onneksi kaverit tietää että mulle voi myös kertoa loputtomiin reissutarinoita koska niitä on aina mahtavaa myös kuunnella.

  • Vastaa -M- 16.3.2015 08:02

    Hö, ekalla yrityksellä teksti leikkaantui lopusta osin pois. Koklataas viä.

    Mienenkiintoinen kirjoitus.

    Musta tuntuu että mulla matkustamisen viehätys/kaipuu on liki kaikkien jo mainittujen asioiden summa. Eli kaipuu irti arjesta, lämpöön, relaan olotilaan, valoon talven synkkyydestä ja kokemaan ja näkemään uusia asioita (ruokaa, juomaa, kulttuuria, arkitehtuuria etc.) En voi sanoa että että tuo mainitsemasi geeni”virhe” on omalla kohdalla vaikuttavin tekijä, koska niin monesti olen matkustanut myös samoihin paikkoihin uudestaan ja uudestaa. Eikä sitä puolla sekään, että aiemmin matkustus on ollut aina pakettimatka pariksi viikoksi johonkin kauas lämpöön.

  • Vastaa -M- 16.3.2015 08:21

    No tässä tää loppu erikseen…

    Nyt tosin kun ollaan puolen vuoden reissulla (loppupuolella valitettavasti 🙁 ), niin on tuo uuden kokeminen ja näkeminen aika isosti nostamassa sijoitustaan listan kärkipäähän. Ja se tässä matkan varrella on muuttunut, että tuskin enään parinviikon pakettimatka riittää tyydyttämään matkustusvimmaa.

    Btw. Aika hemmetin hieno tuo Manilan ländäyskuva!

    -M-

    • Vastaa Arja 16.3.2015 18:17

      Kiitos, M! Matkustusinnolle on tosiaan varmaan monia syitä, minusta vaan oli aika mielenkiintoinen näkökulma että geenitkin voisi altistaa matkakuumeelle, kun lähipiirissä on tämän suhteen niin monenlaista ihmistyyppiä. Mistään “virheestä” siinä ei onneksi kuitenkaan varmasti ole kysymys 🙂 Minäkin olen aina tykännyt matkustaa ihan mihin vaan lämpimään, mutta kyllä sopivalla etenemistahdilla tapahtuvat reppureissut on olleet minulle aina se juttu jolla pääsee parhaaseen fiilikseen. Toisaalta moni ei halua erityisesti niille muutaman viikon pakettimatkoillekaan, joten kai niidenkin tekeminen jonkinlaisesta matkustusinnosta kertoo. On helppo uskoa, että puolen vuoden reissun jälkeen ei matkustusinto helpota ihan muutaman viikon pyrähdyksillä, mutta miten hienoa onkaan, että olet saanut toteuttaa noin pitkän reissun! Minä vielä haaveilen omastani.

      Ja kiitos myös kuvakehuista! Päästin kyllä jonkinmoisen riemunkiljahduksen, kun tajusin laskeutumisvaiheessa mille puolelle konetta pääsin Hong kong – Manila lennolla. Tuli kiire kaivaa kamera 🙂

  • Vastaa Maarit Johanna 8.4.2015 20:34

    Hei miten mulla on näin mielenkiintoinen postaus jäänyt välistä!
    Tosi erikoista. Nauroin ääneen tuolle Arjan matkailmeelle, mulla on kuulemma myös sellainen. Sitä vaan sanotaan Maaritin lentolippuilmeeksi 😀
    Olispa tosiaan hauska tietää olisko itsellä tuollaista reissugeeniä. Ja miten toiset ihmiset vaan voi olla tyytyväisiä vaikka eivät poistu perähikiöiltään koskaan ikinä. Tiedän tosi monta tyyppiä jotka asuvat Sodankylän sivukylissä, käyvät kerran viikossa Sodiksessa kaupalla ja pyörivät hetken muissakin liikkeissä. Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa uskaltaudutaan Rovaniemelle jos on isompaa asiaa, mutta ei kyllä koskaan kauemmas. Panee väistämättä miettimään, miten suppea elämänkatsomus ja elämänkuva voi olla. Sitä ei vain itse voi käsittää miten voi saada elämästä jotain irti jos ei edes joskus käy jossain. Tietenkin on paljon fiksuja ihmisiä jotka ei käy missään. En voisi kuvitellakaan että lopettaisin reissailua koskaan. 😀

    • Vastaa Arja 9.4.2015 16:10

      Hei mahtavaa, että muillakin on vastaava ilme tunnistettavissa. Yksi tilanne joissa mun matkailme todennäköisesti näyttäytyy, on kyllä just se hetki kun lentoliput on hankittu 🙂
      Olisi tosiaan hauskaa tietää kantaako tätä tai ehkä jotain muuta reissugeeniä, vaikka en kylläkään keksi keneltä olisin sellaisen saanut kun edellisistä sukupolvista ei löyty yhtään samanlaista matkahaihattelijaa. Ihmisiä on niin moneen lähtöön ja itsellekin on vaikeaa ymmärtää miten monet haluaa pysyä paikallaan – heille on varmasti yhtä kummallista, että haluan viettää lomani koluten uusia maailmankolkkia enkä vaikka viettäen lunkia aikaa kotona. En voisi minäkään kuvitella että reissuintoni loppuisi – ja jos loppuisi niin mistä ihmeestä sitten haaveilisin? Toivottavasti sitten tulee edes tilalle joku muu asia johon suhtaudun yhtä intohimoisesti 🙂

  • Vastaa Paula aka Sateenmuru 1.5.2015 11:20

    Kiitos linkistä, Arja! Chatwineistä, geeneistä ja kaikesta muusta mahdollisesta riippumatta haluaisin jotenkin ajatella, että maailman näkemisen halussa on kyse kunkin matkalaisen uteliaisuudesta. “Wanderlust” on jonkinlainen halu oppia maailman kulttuureista, tavoista, ihmisistä ja historiasta, mutta samalla uudenlaisen minän etsintää -itse huomaan napanneeni kulttuureista, joihin olen päässyt pintaa syvemmälle, niiden parhaita puolia täydentämään savolaisen varautunutta olemustani. 🙂
    Kirjallisuuden avulla saavutta näitä samoja seikkoja, siksi luenkin paljon myös matkakirjallisuutta, ja Chatwin on yksi suosikeistani, kiitos kommentista blogiini!

    • Vastaa Arja 1.5.2015 15:44

      Kiitos kommentista Paula! Tuostakin on varmasti kyse, ja minustakin on hienointa, kun huomaa oppineensa jotakin uutta ja avautuneensa ja vapautuneensa vanhoista normeista tutustuttuaan uusiin kulttuureihin. Ehkä toiset on vain uteliaampia kuin toiset – vai enemmän oppimisen ja muutoksen tarpeessa? Kirjallisuus on ehdottoman hyvä lisä, kun koko ajan ei pysty olemaan matkalla (vaikka ehkä haluaisikin), ja tutustun ehdottomasti Chatwiniin!

  • Vastaa hannafabulous 27.7.2015 09:51

    Hyvä kirjoitus! Tunnistan tästä niin itseäni. Tuntuu että tällä hetkellä elämäni kulkee rataa: paljon töitä -> reissuun -> paljon töitä -> reissuun… ja tällä hetkellä on juuri hyvä olla näin. Kovasti haaveilen pidemmästä muutaman kuukauden irtiotosta, mutta se tarkoittaisi silloin sitä että, voisi matkustaa harvemmin jos on keralla kauemmin tienpäällä. Aina pitää olla joku reissu varattuna (vaikka vain pidennetty viikonloppu johonkin lähelle) tai muuten alkaa ahdistamaan 🙂

    • Vastaa Arja 29.7.2015 22:42

      Kiitos kommentistasi! Onhan se kiva olla olemassa haaveita pidemmistäkin reissuista, joskus voi vielä elämässä tulla tilaisuus päästä toteuttamaankin niitä 🙂

    Jätä vastaus