Pallontallaajat.net
Valikko

Saariselän loma jatkui Suomen pisimmässä pulkkamäessa ja lumikengillä

Saariselän hiihtoladut hurmasivat meidät kauniilla maisemilla. Kuten viimeksi totesin, en kuitenkaan ole hiihtolatujen sankari tai edes osaaja, ja kyllästyin kolmen hiihtopäivän jälkeen hitaaseen vauhtiini vähäsen (pitäisikö mennä hiihtokouluun ensi talvena vai riittääkö jos vain hiihtäisi enemmän?). Lisäksi totesin kahdeksan vuotta vanhojen sauvojeni kaipaavan päivitystä, sillä ohuet muovinarulenkit hiersivät kämmeniäni puhki. Onneksi Saariselällä riitti silti muutakin talvista ulkotekemistä koko viikon tarpeisiin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lounastaessamme eräänä päivänä Kaunispään tunturin ravintolassa huomasimme sieltä lähtevän pulkkamäen. Selvitettyäni asiaa sain tietää, että Kaunispäällä on pitkät pulkkailun perinteet. Tunturilla on järjestetty useana vuonna pulkkailun maailmanmestaruuskilpailut yli kilometrin mittaisessa mäessä, joka oli tällä talvikaudella suljettu. Eipä tuo haitannut, sillä saimme tänä talvena käytössä olleessa 700 metriä pitkässä mäessäkin eräänä iltana sellaiset vauhdit, että saatoinpa muutaman kerran kaatuakin! Onneksi en sentään naamalleni, sillä laskeminen oli niin vauhdikasta, että nauroin aina lähes koko matkan suu apposen ammollaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saatoin Instagramissa vähän huijata että olisimme laskeneet kolme pulkkaa hajalle, mutta paljastanpa tässä että löysimme ne valmiiksi rikkinäisinä pulkkamäen juurelta ja lähdimme ensin koettamaan onneamme niiden kanssa. Todettuamme rikkinäiset löytöpulkat laskukelvottomiksi painelimme Saariselän Kuukkeli-markettiin ostamaan ehjät pulkat, joilla kelpasi laskea. Lähtöpäivänä bussia odotellessa huomasin myös Tunturi-hotellin aulassa pulkka-automaatin, josta olisi saanut pulkan kahdella eurolla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiilopään Luontoliikuntakeskukselta, joka sijaitsee 16 km päässä Saariselältä, lähtee Ahopää-tunturia kohti kolme luontopolkua. Selkeästi merkityt polut ovat yhden, kolmen ja kuuden kilometrin mittaiset. Viime kesän Saariselän reissulla patikoimme kuuden kilometrin luontopolun, joka jäi mieleen erityisen monipuolisena ja kauniina. Polku vei meidät ihastelemaan tunturimaisemia, puroja ja pientä vesiputousta. Kävelimme pitkospuita pitkin ja taisimmepa törmätä tunturissa porolaumaankin. Ilahduin huomatessani Saariselän talvikartasta, sama luontopolku toimii talvisin lumikenkäreittinä. Sinne piti päästä. Olimme reissussa auton kanssa, mutta keskukselle kulkee Saariselältä bussejakin säännöllisesti.

Vuokrasimme lumikengät ja sauvat Kiilopään keskukselta Suomen Ladulta, ja puolen päivän vuokra maksoi 10 euroa. En ole koskaan aiemmin kävellyt lumikengillä, ja retkikokemus niiden kanssa oli yllättävän mukava. Jalat täytyi toki pitää vähän enemmän erossa toisistaan kuin yleensä kävellessä.

Haavematkoja_Saariselkä_Kaunispää (9 of 20)

Lumikenkäreitti alkoi pienellä metsäosuudella, ja suuri osa matkasta mentiin melko puuttomassa, lumisessa tunturimaisemassa. Purot ja putous olivat jään ja lumen alla eikä niitä porojakaan näkynyt (eikä muuten näkynyt koko viikon aikana muuallakaan – missä ne ovat talvella?). Reitti oli kaunis, mutta odotin siltä kesäisen kokemuksen perusteella niin paljon, että petyin vähäsen. Sää oli retkipäivänämme tuulinen ja pilvinen, mikä saattoi tietysti vaikuttaa retkestä jääneisiin fiiliksiin.

Luontopolku on selkeästi merkitty. Erimittaisilla reiteillä on eriväriset merkit, joita seuraten on helppo pysyä polulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luontopolun varrella on infotauluja, joissa kerrotaan mm. alueen kasveista ja eläimistä.

Luontopolun varrella on infotauluja, joissa kerrotaan mm. alueen kasveista ja eläimistä.

Tämä kokemus osoitti jälleen kerran, että on luontopaikkoja ja -reittejä jotka toimivat toisena vuodenaikana paremmin kuin toisena. Suosittelisin kyllä tätä reittiä lumikenkäilyyn kauniina päivänä, mutta jos Saariselällä vierailee lumettomaan aikaan, silloin on tätä polkua ei kannata missään tapauksessa jättää välistä!

 

Seuraavaksi blogissa lisää juttuja Saariselältä sekä Filippiineiltä. Ai niin, ja eihän tässä ole kuin kuukausi aikaa Istanbulin reissuunkaan! Istanbuliin saa mieluusti antaa vinkkejä, erityisesti sellaisia paikkoja joihin en keksisi matkaoppaiden perusteella mennä. Blogin mukana voit pysyä seuraamalla sitä vaikkapa facebookissa.  

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

2 Kommentit

  • Vastaa Maarit Johanna 16.4.2015 21:50

    Tuo Suomen pisin pulkkamäki on koettu! Ihan mahtava kyllä ja saa aika huiput vauhit 😀

    • Vastaa Arja 16.4.2015 22:17

      Jee, sanoppa muuta! Oli päässyt unohtumaan, miten mahtavaa pulkkailu onkaan. Ihan parasta 🙂

    Jätä vastaus