Pallontallaajat.net
Valikko

Vanhaa Joulua Turun Luostarinmäellä

Turun palossa vuonna 1827 tuhoutui kolme neljäsosaa kaupungin rakennuskannasta. Ainoa palolta säästynyt yhtenäinen puutaloalue oli tunnelmallisten kortteleiden Luostarinmäki. Palon jälkeen Turkuun laadittiin uusi, paloturvallinen asemakaava, ja tiheään rakennettu Luostarinmäki määrättiin purettavaksi. Asukkaat muuttivat yksi toisensa jälkeen pois purku-uhan alta, mutta Turun kaupunki lunasti rakennukset, ja alueesta tehtiin käsityöläismuseo.  Jos itse talotkin ovat 1700-1800 -lukujen vaihteesta, ei käsityöläismuseokaan ole aivan uusi – Luostarinmäki on toiminut museona vuodesta 1940.

Käsityöläismuseoon on rakennettu joulun ajaksi kokemuksia vanhasta joulunvietosta ja jouluperinteistä. Vierailu Luostarinmäellä jäi mieleen yhtenä elämyksellisimmistä ja hienoimmin toteutetuista museokierroksista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuparisepän tuvassa on pöydällä leipäkeko, joka turvaa tulevan vuoden sato-onnea. Leivät ovat eri viljalajeista leivottuja, ja alimmainen, suurin leipä haudataan peltoon tai annetaan karjalle hyvän sato-onnen puolesta.

Kauppapuodin vanhanajan makeisia suloisine paperikääreineen oli vaikea vastustaa – etenkin, kun ne myydään näin sympaattisessa ympäristössä.

Luostarinmäen tonttimaa Turun kaupungin laidalla oli halpaa, joten mäestä muodostui pitkään omavaraistaloudessa elänyt vähävaraisten asuinalue. Joulupöydät on katettu vähävaraisimmillakin niin koreaksi kuin pystyttiin. Jouluyön ajaksi ruoat jätetetään pöydälle ja sänky tyhjäksi odottamaan edesmenneiden sukulaisten vierailua.


Merimiehen talossa asuu useampi perhe samassa kolmen huoneen huoneistossa. Joulupöydässä on tavallista paremmat ruoat – rosollia punajuurista, kokonaisista suurimoista keitettyä puuroa joka syötiin yhteisestä astiasta, sekä voita. Kynttilöitä piti yleensä käyttää säästellen, mutta jouluna niitä poltettiin pöydän yllä.

Luostarinmäellä samasta pihasta löytyy erilaisia kädentaitajia. Tässä pihassa löytyy vieretysten puusepänverstas, huonekalu- ja piippusorvaamot, tynnyrintekijä ja verhoilija.

Päästiin sitä nostamaan kahvikuppiakin oikein vanhan ajan tapaan. Punaisen langan myötä minulle on luvassa rakkautta, iloa tai hauska vuosi. Ei kuulosta huonolta!

Kansanomainen joulunvietto jatkuu Luostarinmäellä 6.1. saakka.

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

32 Kommentit

  • Vastaa Mika / Lähtöportti 20.12.2015 17:50

    Hyvät kuvat ja mielenkiintoista historiaa. Tunnelmallista on, vaikka lumi puuttuukin. Olen käynyt Luostarinmäellä joskus kauan sitten luokkaretkellä, mutta olin jo melkein unohtanut koko paikan olemassaolon. Pitäisi varmaan käydä uudestaan.

    • Vastaa Arja 21.12.2015 16:05

      Kiitos! Tämän paikan historia kiinnosti minuakin, vaikken yleensä niin perusta museoista. Tällaisesta hyvästä ja käytännöllisestä toteutuksesta tykkään 🙂

  • Vastaa Lotta Watia | Unagidon 21.12.2015 11:24

    Oi miten tunnelmallinen pihapiiri! Turussa pitäisi ehdottomasti joskus käydä ihan kunnolla – edellisestä kerrasta on yli kymmenen vuotta eikä tuolloinkaan kauheasti mitään ehtinyt. Ei näköjään Turussakaan lumella juhlita. Harmi, sillä vähän vielä jouluisemman fiiliksen saisi tähänkin pihapiiriin, jos lumihanget sitä koristaisivat.

    • Vastaa Arja 21.12.2015 16:07

      Nuo korttelit on kyllä hirveän tunnelmallisia. Lumi parantaisi tosiaankin joulutunnelmaa, mutta ilmeisesti Turussa on vielä harvemmin kunnolla lunta kuin esimerkiksi Helsingissä. Turku oli kiva kaupunki, vaikka parhaimmillaan sekin olisi tietysti kesällä kaikilla ulkoilma-aktiviteeteilla höystettynä 🙂

  • Vastaa Henna /suurin onni 21.12.2015 13:18

    Olen käynyt Turussa useasti, mutta kaupunki ei kuitenkaan ole kovin tuttu, en voi väittää tuntevani sitä edes kuin lainataskuja. En esim. ollut koskaan aiemmin kuullut Luostarinmäestä. Ihanan näköinen paikka, tosi tunnelmallinen, ja kuvat herättävät kyllä hingun päästä itsekin joskus visiitille. Tuskin enää tämän joulun aikana sinne päädyn, mutta ehdottomasti laitan korvan taakse tämän vinkin 🙂

    • Vastaa Arja 21.12.2015 16:25

      Kiva kuulla että onnistuin kertomaan sinulle uudesta paikasta Turussa! Luostarinmäki on ehdottomasti vierailun arvoinen joulun jälkeenkin, eli suosittelen visiittiä vaikkei ennen loppiaista ehtisikään 🙂

  • Vastaa Tiia/ReiseReise 22.12.2015 11:40

    Näyttää mielenkiintoiselta paikalta, jossa voisi joskus käydäkin, vaikka Turusta en kauheasti jostain syystä pidä. Nyt olisi ainakin yksi paikka, jota käydä katsomassa. Ehkä käyn ensi vuonna joulukuussa, entisaikojen tarinat kyllä kiinnostavat.

    • Vastaa Arja 26.12.2015 22:10

      Okei, harmi ettet oo innostunut Turusta, tässä tosiaan yksi ihan suositeltava paikka jos kuitenkin joskus vielä sinne päädyt 🙂

  • Vastaa Miika ♥ Gia | matkakuume.net 22.12.2015 18:50

    Kerrassaan upean näköinen paikka! Tuntuu jotenkin…puhdistavalta nykyisen tavaranpaljouden ja pintakiillon keskellä. Mukava pieni henkäys entisaikojen tunnelmaa 🙂

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:16

      Upea se oli, ja tosiaankin loistava tauko materialististen joulumainosten keskeltä! 🙂

  • Vastaa Virpi /Täynnä tie on tarinoita 22.12.2015 22:25

    Aivan ihanan näköinen paikka, näyttää juuri sellaiselta jossa haluaisin käydä! Ihania kuvia ja mielenkiintoista historiaa!

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:17

      Kiitos, suosittelen lämpimästi käymään 🙂

  • Vastaa Kohteena maailma / Rami 22.12.2015 23:40

    Tosi hienoja ja tunnelmallisia kuvia. Vaikka Turussa olen ollut usein vuosittain, niin en ole koskaan tuolla käynyt. Eikä kuulemma puolisokaan montaa kertaa, vaikka Turussa on asunut useita vuosia. Josko tuonne sitten seuraavalla kerralla vaihtelun vuoksi. Itse kun en Aurajoen rannasta kovinkaan montaa metriä mihinkään suuntaa itseäni sijoita Turussa olessani 😀

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:18

      Joo, tämä olikin tosiaan sellanen paikka että piti ottaa ihan asiakseen lähteä joenrannalta pois, vaikka eihän se toki kaukana ole 🙂 Suosittelen!

  • Vastaa Heidi / Maailman äärellä 23.12.2015 08:16

    Vaikka en olekaan suuri museoiden ystävä, niin tässä museossa oli ihanaa rauhaisaa tunnelmaa. Hauska oli tämä uuden vuoden kahvikuppiperinne. Pitäisiköhän itse tänä uutena vuonna kokeilla :). Sinulle on selvästi tulossa hyvä vuosi <3.

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:19

      Rauhaisa tunnelma ja kokemuksellisuus oli ne jutut, jotka itseenikin Luostarinmäellä vetosivat. Nyt on tosiaankin odotukset alkaneesta vuodesta korkealla! 🙂

  • Vastaa Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi 23.12.2015 12:14

    ei hitsi, miten tunnelmallisia kuvia! En ole tainut tuosta koskaan kuullakaan – kiitos vinkistä, sillä tämä menee ehdottomasti seuraavan Turunreissun to do-listalle!

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:20

      Kiitos! Tänne kannattaa kyllä mennä, varmasti vuodenajasta riippumatta 🙂

  • Vastaa Laura 23.12.2015 18:46

    Miten mulla onkin jäänyt käymättä tuolla vaikka olen Turussakin asunut! Täytyy pitää mielessä, näyttää niin tunnelmalliselta 🙂

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:21

      Usein sitä jää kotikaupungin kohteet kiertämättä, ainakin itselläni kun ajattelen että sinne ehtii myöhemminkin…pitäisi varmaan itse vastaavasti pitää Helsingin turistipäiviä joskus 🙂

  • Vastaa Sanna I Siveltimellä 25.12.2015 21:19

    Mahtavan tunnelmallinen paikka..onneksi säilyi edes tämä vähä. Vanhoissa rakennuksissa on kyllä ihan oma henki ja fiilis!

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:22

      Niinpä, onneksi säilyi eikä sitä suunnitelmista huolimatta purettu! 🙂

  • Vastaa Elina | Vaihda vapaalle 26.12.2015 12:29

    Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa arvostaa historiallisten rakennusten säilyttämistä ja vähän historian tuntemustakin. Hieno paikka! Hyvä, että nostit punaisen langan. Huippua tulevaa vuotta! 🙂

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:24

      Se on totta, että iän myötä sitä arvostaa tietoa ja kokemusta vanhoista ajoista yhä enemmän! Kiitos, punainen lanka loi nyt ainakin paljon odotuksia vuodelle 🙂

  • Vastaa Simo Ikävalko 27.12.2015 04:13

    Tunnelmallinen paikka! Sääli, ettei Etelä-Suomeen juuri enää yllä valkoisia jouluja.

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:24

      Niinpä, ja mun ymmärtääkseni Turussa on valkoisia jouluja vielä muuta Etelä-Suomea vähemmän! Lumi olisi tuonut tuonnekin vielä kiva lisäfiiliksen.

  • Vastaa Jenna / Journey Diary -matkablogi 27.12.2015 11:10

    En oo ikinä kuullutkaan tästä! Kaikenlaista jännää sitä uudesta kotikaupungista voikin näköjään löytyä 🙂 Tuolla voisi olla kiva käydä.

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:25

      Juu, kotikaupunki taitaa olla just se paikka josta useimmin jää paikkoja huomaamatta, näin ainakin itselläni 🙂 Suosittelen lämpimästi!

  • Vastaa Teea | Curious Feet 27.12.2015 14:34

    Nätin ja kiehtovan näköinen paikka. Tuolla olisi kiva pistäytyä. Itse tykkään museoista paljonkin, mutta mitä mielenkiintoisemmin asiat esitetään, sen parempi tietysti :). Mukavaa, että näitä puutaloja on joissakin kaupungeissa säästetty ja muutettu museoiksi.

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:26

      Se on kyllä mukavaa, että nämäkin talot on ymmärretty säästää. Oli ehdottomasti paras museokokemukseni pitkään aikaan! 🙂

  • Vastaa Veera Bianca 30.12.2015 12:48

    Voi ihanuus – tulee ihan lapsuus mieleen tätä lukiessa – tämä paikka oli suosikkini lapsena, niin mielenkiintoinen ja historiallinen!

    • Vastaa Arja 3.1.2016 10:28

      Mahtavaa, että olet päässyt tänne jo lapsenakin! Itse en varmaankaan olisi osannut vielä parikymmentä vuotta sitten tätä arvostaa, mutta nyt tästä tuli kertaheitolla suosikkimuseoni 🙂

    Jätä vastaus