Pyöräretki, se on kuin elämä pienessä koossa. Sitä voi suunnitella, sille voi piirtää suunnan ja reitin, päättää matkan määrän ja lähteä liikkeelle varmoin jaloin. Silti se yllättää. Tuo eteen odottamattomia esteitä, vaikeuksiakin. Kuitenkin lopulta, mahdollisuuden saatuaan, se yllättää olemalla vielä parempaa, kuin mitä olisi koskaan voinut odottaa.
Sitä, tuleeko tyyni aurinkopäivä vai kylmin rankkasade ja vastatuuli naismuistiin – vaikkapa sellainen joskus vuonoilla puhaltava, jossa joutuu alamäessäkin polkemaan päästäkseen eteenpäin, ja joka vie mennessään teltan maakiilat ja lennättää telttaa taivaan tuuliin – ei voi etukäteen tietää. Mutta ne kaikista huonoimmat sääpäivät pistävät ihan tavalliset pienet kesäsateet, sellaiset joihin voi lähteä vaikka ihan ilokseen tanssimaan, oikeaan mittakaavaan.
Ylämäkiä on kai kaikkialla paitsi Hollannissa. Vuoristoisilla vuonoilla niitä on erityisen paljon. Kun niitä isompia katselee alhaalta, on vaikea uskoa jaksavansa ylös asti. Sitä polkee aina seuraavaan mutkaan, viisi katkoviivaa kerrallaan, etapin puolivälissä odottavan suuren puun luo tai vielä vähän pidemmälle. Monen juomatauon ja kerroksittain puettujen vaatteiden riisumisen jälkeen sitä lopulta huomaa päässeensä ylös asti. Ja kun silloin katsoo taakseen, tietää, että matka kannatti todellakin tehdä. Ja vasta suurimpien ylämäkien jälkeen alamäistä, ja niistä myötätuulisista tasaisistakin, osaa nauttia täysillä.
Tuleehan niitä kaikenlaisia ongelmia niin pyörälle kuin pyöräilijällekin silloin tällöin. Polvet vaativat lepoa, pyörän renkaat vaihtoa ja lennolla vinksalleen painuneet jarrukavat pitäisi punnertaa oikeaan asentoon. Ne renkaat on vain vaihdettava ja polvet levättävä – tai siedettävä kipua päivästä toiseen. Näitä ongelmia, jotka on ratkaistavissa tavalla tai toisella, ja joissa ei ole mieltä sen kummemmin velloa.
Liikenteessä, etenkin niillä kapeilla vuoristoisilla teillä, matka menee parhaiten, kun huomio myös muut liikkujat. Niin, että pystyy etenemään itse, mutta ei estä autoja etenemästä omaa vauhtia omalla matkallaan. Harmittaahan se, kun ne ajavat ohi ja ovat ylhäällä niin paljon nopeammin. Mutta eivät ne tiedä mitään niistä kaikista viidestä aistista, joilla pyöräilijä hitaasti kokee sen kaikista suurimmankin ylämäen. Ei ole vääriä valintoja liikkua retkilläkään, erilaisia vain ja tilaa ansaitsevia kaikki.
Eikä se pyöräretkeily aina ole niissä säissä, mäissä ja erilaisten pienempien vastoinkäymisten kohdatessa edes kivaa. Mutta jälkikäteen sitä tuntee tehneensä. Eläneensä. Myös niitä päiviä, kun matka on sujunut mukavasti auringossa, pienessä myötätuulessa, meren ja vuorten koristaessa ympäröivää maisemaa. Ja siksi sitä haluaa lähteä aina uudestaan.
Tämän blogikirjoituksen kuvat ovat kaikki instagram-tililleni @haavematkoja päätyneitä kuvia kesäkuiselta Pohjois-Norjan pyöräretkeltä. Kirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou.
23 Kommentit
Hienosti puettu sanoiksi pyöräretkeilyn ja muun retkeilyn ihanuus ja kurjuus. Usein ne omin lihasvoimaa saavutetut jutut säilyy muistoissa pisimpään. Ja juuri se kaikilla aisteilla kokeminen.
Kiitos! Näinhän se on, kaikki ne ihanuudet ja kurjuudet jää mielen lisäksi muistoiksi koko kehoon. Siksi sitä varmaan haluaakin lähteä aina uudestaan 🙂
Oijoi, ihanasti kirjoitettu! Allekirjoitan kaiken, vaikka täytyy myöntää että en osaa pyöräreissussa suhtautua autoilijoihin noin lempeästi 😉 Varsinkin kun joku törppö tekee vaarallisia ohituksia ja tööttäilee ihan pyöräilijän korvan juuressa, niin tekee mieli nostaa se yksi tunnetuin sormi pystyyn 😀
Kiitos, Tiina! No, onhan niitä hetkiä ollut kun sitä sormea tekisi mieli nostaa itsekin, mutta yritän kovasti käyttäytyä – Norjassa se ei ollut edes vaikeaa, koska autot liikkuivat teillä todella huomaavaisesti 🙂
Niin superkaunista! Kyllä vain, moni muukin matka voi olla kuin elämä itsessään. 🙂
Kiitos! Niinhän se on, pätee omalla tavallaan monenlaiseenkin matkusteluun 🙂
Ooh, mikä pyöräretki! Pyöräily vuonoilla vaatii ja kasvattaa varmasti luonnetta! Mä itse raivostun niin helposti jo pienestä sateesta pyöräillessäni vaikka töihin. 😀 Ehkä mulle tekisi hyvää tällainen vaativampi matka.
No ainakin ne kunnon sateet ja tuulet pistää pienet kuurot ihan eri mittakaavaan – siinäkin mielessä suosittelen 🙂 Nykyään en yleensä vaivaudu pienestä sateesta edes kaivamaan sateenpitävää takkia esiin 😀
Ihana postaus! Patikoinnissa ja pyöräilyssä on paljon samaa: rauhallinen, itsemäärätty tahti, suunnitelmallisuus, mutta myös yllätyksellisyys, kaikkien aistien käyttö… Saattaisin tykätä pyöräilystäkin!
Kiitos 🙂 Kyllä, patikoidessa sitä on ihan samalla tapaa säiden ja ehkä vielä enemmänkin luonnon armoilla. Varmasti tykkäisit pyöräilystäkin 🙂
Voi apua mitä maisemia! Mun Norja-kuume vaan kasvaa ja kasvaa. Jos ensi kesänä ehtisi ainakin Lofooteille. Mä en oo omistanut pyörää vuoskausiin, mutta eipä se taitaisi huono kulkupeli noissa maastoissa olla. No, kunhan nyt edes jollain menopelillä tonne pääsisi, niin mulle kelpaa 🙂
Nämä sun matkat pyörän kanssa on kyllä ihan parhautta <3 Itseäkin kiinnostaa kovasti jotkut aloittelijalle sopivat retket, mutta sitä ennen täytyy kyllä tuo pyörä päivittää. Nykyisellä en uskaltaisi lähteä 50km pidemmälle kotiovelta. Ootko muuten kirjoittanut joskus noista kuinka renkaat reissun päällä vaihdetaan, miten "huollat" polvia matkalla ja muista mainitsemistasi haasteista? Nää on just niitä juttuja mitä itse ainakin murehdin jo ennakkoon, joten olis hauska lukea keinoista joilla ne voi selättää 🙂
Kiitos <3 En tiedä millaisella pyörällä ajelet, mutta ihan perus työmatkahybridikin sopii mielestäni retkeilyyn vallan hyvin – jopon jättäisin toki ennemmin kauppareissuille 🙂 Pistän tuon jutunaiheen korvan taa, niitä voisi joskus tosiaan kerätä postaukseksikin!
Kauniisti kirjoitettu pyörämatkailun filosofiasta ja tunteesta <3
Kiitos, Anna 🙂
Oi että, mitä maisemia. Norja-kuume yltyy. Onneksi pääsen sinne ensi viikolla. Mutta en kuitenkaan niin sissi ole kuin sinä, että pyörällä lähtisin, vaan liikutaan sitten lentokoneella, junalla, bussilla ja laivoilla – ja tietysti patikoidaankin se, minkä turhan tiukaksi laadittu aikataulu antaa myöten.
Täytyykin etsiä sinut myös Instagramista :).
Oi että, hyvältä kuulostaa sinunkin tuleva matka – hyvää reissua siis! Norjaan ei vaan kyllästy, siltä minusta ainakin tämän reissun jälkeen tuntuu 🙂
Ai että, miten tunnelmaa täynnä – sekä kirjoitus, että kuvat. 🙂
Kiitos 🙂
Joka lauseesta huomaa, kuinka olet nauttinut, vaikka pelkkää nautintoa matka ei olekaan ollut. Ja kun kuvia katsoo, ymmärrän hyvin, että koet olleen jokaisen vaivan arvoista. Mutta samalla tiedän, että olisin itse se autoilija, joka ohittaa pyöräilijät ja viimeistään illalla kurvaa hotellille. Olet kyllä varsinainen sissi. 🙂
Kiitos taas kerran, Annika 🙂 Auto- ja hotellimatkailu on onneksi ihan yhtä mukavaa, erilaista vain 🙂
Siis tiiätkö. Me ollaan usein vähän naureskellen ihmetelty, ketkä lähtee sotkemaan pyörällä kaikki reissukamat mukana 😀 Mutta kieltämättä alkoi vähän houkutella ajatus pyöräilystä just vaikkapa Lofooteilla! On ollut varmasti ihana elämys 🙂
Hehe, no ettepä tosiaan ole ensimmäiset, jotka sitä ihmettelee 😉 Siinä on se vapauden tuntu, sama kun roadtrippailussa mutta pääsee samalla olemaan koko ajan liikkeessä (itse kun meinaan nukahtaa autoon niin pyöräily sopii paremmin 😀 ). Kannattaa tosiaankin kokeilla joskus, vaikka ihan parin päivän reissuakin 🙂